Miten kirjoittaa esperanton erikoiset kirjaimet? (osa 1)



Usein esitettyjen kysymysten kärjessä erilaisilla esperantofoorumeilla on kysymys, miten kirjoittaa esperanton erikoiset kirjaimet, siis ne hatulliset ĉ, ĝ, ĥ, ĵ, ŝ ja ŭ. Aloitan tässä artikkelisarjan, joka toivottavasti selventää, mistä on kysymys ja kuinka ”ongelma” on ratkaistavissa.

Tämän artikkelin teksti asennusohjeineen on ladattavissa Dropboxistani.

Taustaa

Zamenhoffin aikoihin käytettiin mekaa­nisia kirjoituskoneita, joissa oli kahden­laisia merkkejä:

  • kirjoituspäätä auto­maattisesti siirtäviä merkkejä eli tavallisia kirjaimia a, b, c…
  • kirjoituspäätä siirtä­mät­tömiä merkkejä eli tarkkeita (diakriittisiä merkkejä) kuten treema (¨), akuutti (´), gravis (`), hattu (ˆ) , sedilji (¸) jne.

Tarkkeiden käyttö on hyvin kieli­kohtaista. Joissakin kielissä ne osoittavat sana­painoa (esim. espanja), toisissa samanlaisesti ääntyvien sanojen merkitys­eroja (ranska), joskus vokaalin pituutta (unkarin ö vs. ő). Samaa äännettä merkitään eri kielissä eri tarkkeilla (suomen ja tšekin š, turkin ş). Tarkkeita voi kirjaimissa olla useita (vietnamin ằ, jossa on kaksi tarketta, brevis ja gravis). Joissakin kielissä tarkkeellisia kirjaimia pidetään kanta­merkin muunnel­mina (saksa), joissakin tarkkeelliset kirjaimet ovat itsenäisiä kirjaimia (suomi). Variaatioita riittää.

Tarkkeiden erilaisista käyttö­tarpeista seurasi luonnollisesti, että esim. saksa­laisessa kirjoitus­koneessa oli oma näppäin ä-kirjainta varten. Englanti­laisessa kirjoitus­koneessa ä-kirjamen kirjoitta­minen vaati, että ensiksi painettiin tarkkeen tuottavaa näppäintä (¨  ), jolloin tarke syntyi paperille, mutta kirjoituspää jäi siihen kohtaan. Seuraavaksi painettiin kanta­merkkiä (a), jolloin syntyi haluttu yhdistelmä (ä) ja kirjoituspää siirtyi oikealle seuraavan kirjaimen kirjoittamista varten. Menetelmä oli hankala, mutta kaikki yhdistelmät olivat ainakin periaatteessa kirjoi­tet­tavissa, koska tietoa merkistä ei tarvinnut tallentaa mihinkään.

This page as PDF
0
0