Esperanton jälkeläinen Ido

Idon synty



Esperanton historiaan tutustuessa ei voi välttyä kuulemasta muista apukielistä, erityisesti esperantidoista eli kielistä, jotka on luotu esperanton pohjalta. Näistä ensimmäinen ja merkittävin on ido, josta päätin kirjoittaa kaksi­osaisen artikkelin. Tämä ensim­mäinen kertaa lyhyesti idon syntytarinan, ja toinen esittelee itse kielen.

Idon synty

Teollinen vallankumous 1800-luvulla kutisti maailmaa, kun höyry­­junien ja -laivojen avulla yhä usemmat ihmiset saattoivat matkustaa naapuri­kylää kauemmas. Tämä ”kauko­maille” eli usein naapuri­maahan matkustaminen havahdutti ihmiset huomaamaan, että naapuriahan ei ymmärtänyt. Syntyi useita yrityksiä luoda apu­kieli, jonka oppimalla ihmiset eri maista ymmärtäisivät toisiaan.

Ensimmäinen vähänkään laajempaan käyttöön päätynyt apu­kieli oli volapük eli maailmanpuhe. Volapük oli apu­kieleksi turhan moni­mutkainen, ja erinäisten syiden takia liike hajosi varsin pian.

Volapükin lyhyeksi jääneen kukoistus­kauden aikana Zamenhof julkaisi oman kielensä, lingvo internacian, jonka nimeksi myöhemmin vakiintui esperanto, toivoja, toivova (ihminen). Esperantonkin alku­taival oli vaivalloinen, mutta kieli jäi kuitenkin henkiin ja alkoi levitä hiljalleen.

Vaikka esperanto syrjäytti volapükin puhutuimpana apu­kielenä, se oli silti vain yksi ehdotus lukuisten joukossa kansain­väliseksi apu­kieleksi. Vuoden 1901 alussa perustettiin valtuus­kunta kansain­välisen apu­kielen hyväksymiseksi. Valtuus­kunta valmisteli asiaa ja kuuden vuoden kuluttua valittiin kymmenestä jäsenestä koostunut komitea valitsemaan virallista apu­kieltä. Komiteassa istui seitsemän yliopisto­professoria ja mm. esperanton kieli­komitean puheen­johtaja. Nykyvinkkelistä katsoen valtuus­kunta oli toivottoman yksi­puolinen: kaikki olivat valko­ihoisia miehiä indo­eurooppalaisen kieli­­alueen eurooppalaisesta haarasta.

Esperantistit olivat varmoja, että esperanto valitaan tuoksi viralliseksi kansain­väliseksi apu­kieleksi. Komitea kuitenkin totesi, ettei yksikään ehdotetuista kielistä ollut sellaisenaan valmis. Esperanto toki oli ehdotuksista paras, mutta sekin vaatisi muutoksia. Muutoksien laatimista varten perustettiin Pysyvä komissio, jonka lähti työstämään uutta kieltä, joka sai nimeksi ido, (esperanton) jälkeläinen.

Tästä esperantistit repivät peli­housunsa! He olivat vakaasti sitä mieltä, että esperanton perusteet ovat koskemattomia: La Fundamento estas netuŝebla! Historian suurta ironiaa on, että itse Zamenhof osallistui idon kehittämiseen ja osa idoon päätyneistä piirteistä on hänen ehdotuksiaan.

Vaikka Zamenhofista annetaan nyky­aikana kuva, että hän oli leppoisa mies, joka vain antoi alku­sysäyksen, ja loppu oli esperantisteista itsestään kiinni, Zamenhof mitä ilmeisimmin ymmärsi ainakin yhden kohdan täysin väärin. Idon kehittäjät käyttivät esperantosta ilmaisua ”primitiivinen” tarkoittaen, että se oli alku­peräinen kieli, jota työstetään. Zamenhof lienee ymmär­tänyt primitiivisen alku­­kantaiseksi, epä­­kypsäksi, minkä seurauksena hän jätti ido-projektin ovet paukkuen.

This page as PDF
0
0