”Esperanto on epäonnistunut”



Jokainen esperantisti on törmännyt ja törmää jatkuvasti erilaisiin ennakko­­luuloihin ja väärin­­käsityksiin siitä, mikä esperanto on.

Yksi yleisimmistä esperantistien kuulemista väitteistä on, että esperanto on epäonnistunut. Epäonnistunut minkä suhteen? No, tietysti fina venkon suhteen, mikä on kyllä osin laskettava esperantistien omaksi syyksi. Ensinnäkin on käsittämätöntä, että termi on jäänyt elämään. Eikö Endsieg jo saanut niin huonon kaiun, ettei mitään siihen viittaavaa olisi pitänyt käyttää sitten 1940-luvun? Suosikaamme siksi termiä fina sukceso, paitsi ettei esperanto ole mikään tavoite. Se on kaikesta homaranismo-kohkeesta huolimatta vain kieli, kommunikaation väline.

Esperantoa muutettiin aika paljon alussa romaanisten kielten suuntaan. Tai näin ainakin tunnettu esperantisti ja kieli­tieteilijä Claude Piron kuulemma [=en ole itse lukenut] väittää teoksessaan La bona lingvo. Kirjan pohjalta on syntynyt koulu­kunta bona­lingvismo katsoo, että esperantoon on otettu tarpeettomasti sanoja kuvaamaan asioita, jotka olisi voitu ilmaista jo olemassaolevien sanojen yhdistelmillä. Näitä tarpeettomia, mukamas täsmällisempiä ja ”parempia” sanoja olisivat viljelleet ennen kaikkea ranskalaiset. Huom. nimestään huolimatta Piron oli sveitsiläinen. Tämän ranskalaistamisen seurauksena UEA:n sivustoihin kuuluva Esperanto.net toteaa, että

Noin 75% esperanton sanastosta on peräisin latinasta ja romaanisista kielistä (eriyisesti ranskasta), noin 20% on peräisin germaanisista kielistä (saksasta ja englannista) ja loput enimmäkseen slaavilaisista kielistä (venäjästä ja puolasta) ja kreikasta (pääasiassa tieteellisiä termejä).

 

Romaanisista kielistä peräisin olevia sanoja on valittu, jotta sanat olisivat mahdollisimman tunnettuja kaikkialla maailmassa. Vaikka esimerkiksi sana ”radio” on romaanista alkuperää, se on kuitenkin kansain­välisesti tunnettu ja käytetty. Pelkästään venäjää osaava pystyy tunnistamaan esperanton­­kielisestä tekstistä arviolta 40% sanoista, vaikkei olisi opiskellut kieltä lainkaan.1

Nyt täytyy muistaa, että esperanton synty­hetkellä ranska oli in, pop ja kuuminta hottia. Saksa oli (liian) keskellä (Eurooppaa), ja slaavit olivat jo tuolloin hieman syrjässä. Monessa slaavilais­kielisessä maassa oli vanhoillinen hallinto, jonka seurauksena teollinen vallankumous tuli myöhässä, kansalais­yhteiskuntaa ei syntynyt ym. Lisää tuohon sitten vielä natsit ja kommunistit, niin ei mikään ihme, että yhteis­­kunnallinen kipuilu jatkuu vielä tänäkin päivänä Keski- ja Itä-Euroopassa – ja ääri­kansallista kuohuntaa riittää Pohjolaankin saakka.

Esperanton synty­hetkestä maailma on muuttunut rajusti. Trikolori hautautui ensimmäisen maailman­sodan kurjimukseen ja toisen maailman­sodan raunioista nousi Yhdysvallat ja englanti – ja esperantoon(kin) virtaa englannin­­kielisiä laina­sanoja. Ranska oli passé, fine ja kaputt, ja maailma levittäytyi Euroopan ulko­puolelle. Esperanto on epäonnistunut, koska siinä on liikaa sanoja ”menneen maailman kielistä”.

Tässä yhteydessä on mielestäni aiheellista kysyä jälleen: missä ovat arabian, hindin, kiinojen, malaijin ml. indonesia tai svahilin kieliset sanat ja rakenteet? Näitähän kieliä puhuu reilusti yli puolet ihmis­kuntaa.

Edellä kerrotusta ”epäonnistumisesta” huolimatta esperanton­­puhujien määrä kasvaa. Kasvua on erityisesti alueilla, joissa englanti ei ole menestynyt: eri puolilla Afrikkaa ja Aasiaa. Totta kai menestyksen taustalla on paitsi esperanton (välillä kyseenalaisen) helppouden lisäksi aimo annos politiikkaa. Suomi kuuluu englannin valta­piiriin, joten olemme pitkälti samassa kuplassa kuin yhdys­valtalaiset: emme näe emmekä kuule esperantoa päivittäin, edes viikottain, joten sitä ei siis ole olemassa, sen on täytynyt epäonnistua.

Kaikesta kasvusta huolimatta esperantisteja on liki kaikkialla erittäin harvassa. Ja koska suurin osa on eriasteisia komencantoja, yhteyden­pito jää usein bonantagon-asteelle. Tämä yhdessä harva­lukuisuuden kanssa synnyttää yhdenlaisen muna-kana ‑ongelman mitä tulee esperanto­­kulttuuriin. Kulttuurinhan monet kielten­opiskelijat nostavat kärkeen, kun heiltä kysytään, miksi opettelevat tai ovat opetelleet sitä ja sitä kieltä. Esperantistit eivät tässä suhteessa poikkea muista. Reilu sata vuotta on aivan liian lyhyt aika mittavan kulttuuri­­perinnön luomiseen eikä ole olemassa todellista maata tai kaupunkia, jonne voisi matkustaa immersoitumaan.

Mutta tarvitseeko esperanto edes erillistä kulttuuria? Eikö sen tarkoitus ollut olla neutraali väline, jolla ihmiset voivat ymmärtää toisiaan ja heidän kulttuureitaan? Esperanton piti olla riippumaton kansa­kunnista, historiasta ja… kulttuureista. Hmm, eikö sitten esperanton perustaminen sanastollisesti vain indo­eurooppalaisten kielten varaan tai viimeistään alussa mainitsemani esperanton ranskalaistaminen ollut kontraŭ­fundamentaa, häh?

Hyvä on, esperanto­­kulttuuria on olemassa ja sitä jopa tarvitaan. Toki on olemassa sanatonta musiikkia, maalauksia, patsaita ym. kulttuuria, joka ei tarvitse sanoja sanomansa välittämiseen, mutta muuten kulttuuri tarvitsee kielen ja kieli kulttuurin. Muuten kieli ei kai olisi ”elävä”, kuten humanisteilla on tapana toistella. Missä tuohon elävään kulttuuriin törmää? Kultuurillinen immersoituminen tarvitsee paikan. Fyysinen Esperantujo on vain välähdyksiä ajan virrassa: UK siellä, JES täällä, jokin evento Herzberg am Harzissa jne. Pysyvämpi jalan­sija on saavutettavissa vain virtuaalisesti, internetissä, mutta UEA:lle kävi kuten Microsoftille aikoinaan: internet-juna meni ja väki jäi kuin nalli kalliolle. Siinä missä Microsoft on parantanut tapojansa kuin sika juoksuaan [ääni takarivistä: lopeta jo se sanontojen latelu] UEA ei.

Virtuaalisen Esperantujon puuttumiseen on varmasti useita syitä, mutten voinut olla huomaamatta, miten tämän nyt sanoisi diplomaattisesti… tiettyä vanha­kantaisuutta Lahden UK:n yhteydessä. Valitettavan usein kuulin ”Tampereella tehtiin näin”, ”Näin on aina tehty”, ”Perinteen mukaan…” ja sitä rataa – sekä suomeksi että esperantoksi lausuttuina.

Toinen syy on busineksen puuttuminen, siis esperanton ympärillä ei ole riittävästi liike­­toimintaa. Joitakin levyjä julkaistaan ja kirjoja, jotka käsittelevät itse kieltä tai sen syntyä (Zamenhofista julkaistavien kirjojen määrä lähentelee varmaan Kim Il-sungista kirjoitettujen määrää), mutta missä ovat mainostetut lukuisat tieteelliset julkaisut (siis muusta kuin kielestä itsestään). Räikeintä on kuitenkin esperanton puuttuminen populaari­kulttuurista. Ei ole television huippu­­suosittua sarjaa, jossa puhuttaisiin ainakin osin esperantoa. Kuvittele, jos Game of thrones_ ‑sarjassa esperanto olisi ollut eri mörrimöykkyjen ja ihmisten lingua franca. Kieli­kurssit olisivat täpötäynnä!

  1. Oma käännös englannin­kielisestä alkuperäistekstistä.
This page as PDF
0
0