Kävin tässä taannoin pitkästä aikaa oluella ystäväni kanssa. Ei, hän ei ole esperantisti vaan pikemmin nörtti. Tulinpa sitten hänen kanssaan keskustellessa ulos esperanto­­kaapistani, jolloin hän paljasti fundeeranneensa suomalais-ugrilaista yhteis­kieltä. Tästä aiheesta kirjoitan toiste, mutta keskustelumme tiivistyi kysymykseen, millä eri tavoilla sanojen roolit lauseessa voi merkitä. Olen nimittäin Lernun ja Duolingon foorumeilla saanut tahkoa tätä indo­­eurooppalaisten, eritoten englannin­­kielisten kalloon.

Youtubessa on kanava nimeltä Langfocus, jossa kanadalainen polyglotti Paul puhuu kielistä. Eräässä videossaan hän selittää, mitä sij­a­muoto tarkoittaa. Suomen­­kieliselle asia on päivänselvä, mutta englannin­­kieliselle ei (varsinkin kun ottaa huomioon, kuinka onnetonta kielten opetus on esim. Yhdys­valloissa). Paulin esimerkissä on kolme sanaa:

• leijona
• mesimäyrä
• söi

Jotta viesti olisi selvä – kumpi eläin söi toisen – toinen eläimistä täytyy merkitä subjektiksi eli tekijäksi ja toinen objektiksi eli kohteeksi. Tietääkseni näitä merkitsemis­­tapoja on kolme:

1. sijamuodot
2. pre- ja postpositiot
3. sanajärjestys

Sijamuodot

Suomalais-ugrilaiset kielet ovat kärki­­sijoilla, kun lasketaan sija­­muotojen määriä kielissä. Suomen luku­määräksi ilmoitetaan yleensä 15, mutta jos kaikki adverbi­­sijat lasketaan mukaan päästään liki kolmeenkymmeneen. Usein kuulee sanottavan, että unkarissa on enemmän sijoja kuin suomessa, mutta tällöin unkarin sija­­muodoiksi on laskettu tuollaisia adverbi­­sijamuotoja (esim. kaksi → kaksittain, kesä → kesäisin), joita ei suomessa lasketa mukaan.

Paulin esimerkin kolmesta sanasta voi suomeksi koostaa lauseet:

• Leijona söi mesimäyrän.
• Mesimäyrä söi leijonan.

jossa subjekti on osoitettu nominatiivilla (leijona vast. mesimäyrä) ja objekti akkusa­tiivilla¹ (mesimäyrän vast. leijonan). Nominatiivia pidetään substan­tiivien perus­­muotona, jolloin sitä ei erikseen merkitä.

Ns. absolutiivi-ergatiivi-kielissä, joita ovat mm. monet Etelä-Amerikan intiaani­­kielet, merkintä on toinen. Perus­­muotona pidetään objektia, ja subjekti merkitään erikseen, mutta perus­idea on sama: sanat taipuvat sija­­muodoissa.

Pre- ja postpositiot

Pre- ja postpositiot ovat pääsanan eteen vast. jälkeen liitettäviä merkintöjä, jotka osoittavat sanan roolin lauseessa. Esperantossahan on kaksi sija­muotoa – nominatiivi ja akkusatiivi – mutta muuten siinä käytetään prepositiota. Käyttäen uudis­prepositiota na akkusatiivin osoittamiseen² esimerkki­­sanoista voi muodostaa lauseet:

• Leono manĝis na dukolora mielvorulo.
• Dukolora mielvorulo manĝis na leono.

Joissakin kielissä, esim. japanissa, käytetään postpositiota (toivottavasti japanini ei ole ihan ruosteessa³):

• ライオンが ミツアナグマを 食べた (raion ga micuanaguma o tabeta)
• ミツアナグマが ライオンを 食べた (micuanaguma ga raion o tabeta)

Postpositio wa osoittaa subjektin ja o objektin⁴. Idea on kuitenkin sama eli sanan yhteydessä on pikku­sana, joka osoittaa sanan roolin.

Käsittääkseni suomessa on yksi prepositio, jota voi käyttää myös postpositiona (ennen joulua tai joulua ennen), ja postpositioitakin vain pari hassua (talon edessä ja talon takana).

Sanajärjestys

Englanti on malli­­esimerkki kielestä, jossa merkintä on äärimmäisen niukkaa. Sanat eivät juuri taivu ja moni asia ilmaistaa vain sana­­järjestyksen avulla:

• Lion ate honey badger.
• Honey badger ate lion.

Esperantossa ja englannissa lauseisiin täytyisi lisätä artikkeleita, mutta sivuutettakoon ne tässä (ks. erillinen artikkelini artikkelin käytöstä).
 
Sana­­järjestykseen turvautuminen on kuin Pandoran lippaan avaaminen. Siitä seuraa monta ikävää asiaa, joista ehkä silmiin­pistävin on sana­­järjestyksen jähmettyminen⁵. Tästä seuraa vuorostaan tarve ns. muodolliselle subjektille:

• It rains : Sataa (mikä helvetin it?)

Toinen seuraus on, että ilmi­selvää objektia väitetään passiivin subjektiksi.

Ja muistaako joku englannin­­tunniltaan, mikä ero onkaan seuraavilla lauseilla?

• I have washed my laundry.
• I have my laundry washed.

Kyllä, sana­järjestykseen turvautuminen on pahasti lähtenyt lapasesta, kun tuolla tavalla erotetaan:

• Olen pessyt pyykkini.
• Olen pesettänyt pyykkini.

1. Suomen hienouksiin kuuluu kaksi objektin sijaa: akkusatiivi ja partitiivi, joilla voi erittäin kätevästi osoittaa kokonais- vast. osaobjektin.
2. Ei, en suosita sen käyttöä ainakaan tällaisissa tilanteissa.
3. Lisäys 7.5.2020: Valitettavasti japanini oli hieman ruosteessa, mutta onneksi Lernuun kirjoittava Ito auttoi minua. Dankon!
4. Huomaa, että japanin sana­järjestys on useimmiten juuri tuo eli subjekti-objekti-verbi (SOV).
5. Englannissa sana­­järjestyksen täytyy olla lähes aina subjekti-verbi-objekti SVO.