Pari kertaa olen törmännyt nimeen Arcaicam Esperantom eli muinaisesperantoon, mutten ole jaksanut tutustua sen enempää aiheeseen. Hiljattain kuitenkin törmäsin teokseen nimeltä International Terminological Key (ITK), jonka tekijä on sama Manuel Halvelik. Mistä ja kenestä on kysymys?
Kamiel Vanhulle, joka tunnetaan paremmin kirjailijanimellään Manuel Halvelik, oli alankomaalainen tähti- ja kielitieteilijä sekä esperantisti. Tässä artikkelissa käsittelen hänen kielitieteellistä jaa, kai sitä voi kutsua tutkielmasarjaksi, joka tunnetaan nimellä la sociolekta triopo. Hänen ITK-projektiansa käsittelen myöhemmin.
Mikä sosiolektinen kolmikko?
Sosiolektiksi tai sosiaaliseksi murteeksi kutsutaan tietyn sosiaalisen ryhmän tiettynä ajanjaksona käyttämää kielimuotoa. Sosiaalinen murre eroaa siis tavallisesta murteesta siinä, että sen käyttöä määrittävä tekijä on sosiaalinen ryhmä maantieteellisen alueen asemesta. Tunnetuin esimerkki sosiaalisesta murteesta on rikollisten puheenparsi, miten vankiloissa viruneet puhuvat.
Halvelik kehitti kolme esperanton sosiaalista murretta:
Arcaicam Esperantom
Idea kieleen arcaicam esperantom eli muinaisesperantoon tuli unkarilaiselta runoilijalta Kalman Kalocsaylta, joka käänsi esperantoksi vanhimman yhtenäisen unkarinkielisen, itse asiassa vanhimman suomalais-ugrilaisen, tekstin, joka on 1100-luvulta peräisin oleva Ruumissaarna ja rukous. Tuo teksti on käännös latinasta ja on äänne- ja muotoasultaan nykyunkaria vanhempaa, minkä Kalocsay toi esille käyttämällä keksimiään ilmaisuja, jotka loivat vaikutelman, että esperanto pohjautuu vulgaarilatinaan.
Halvelik määritteli joukon sääntöjä, joiden avulla esperantonkielinen teksti voidaan muokata latinaa muistuttavaksi muinaisesperantoksi. Koska esperantossa on paljon latinaan pohjautuvia sanoja, lopputulos on mielestäni varsin onnistunut. Tässä näytteeksi isä meidän ‑rukouksen alku:
Patrom nosam, cuyu estas in Chielom,
Estu sanctiguitam Tuam Nomom
Popido
Vanhulle käytti kirjailijanimeä Manuel Popido Halvelik luodessaan popido-nimisen puhekielisen murteen. Koska tarkoitus oli luoda vain nykyesperanton murre, muokkaussääntöjä on selkeästi vähemmän kuin muinaisesperantoksi muokattaessa. Popidon tarkoitus on olla huolimatonta, vähän koulututettujen ihmisten puhumaa kieltä, joten siinä on muokattu myös joitakin kielioppisääntöjä.
Tässä näytteeksi isä meidän ‑rukouksen alku:
Na Patr, ku sat en lo ĉiel,
sankta su Ca nom
Gavaro
Kolmas Manuel Halvelikin luoma sosiaalinen murre sai nimekseen gavaro, joka on väännös venäjän puhua-verbistä говорить. Popidon tavoin tarkoituksena oli luoda vain nykyesperanton murre, mutta Halvelik tarkoitti popidon ja gavaron eri sosiaalisten ryhmien käyttöön. Gavaro eroaakin popidosta sen suhteen, että itse kielioppisääntöihin ei kosketa vaan muokkaukset kohdistuvat vain sanoihin ja ilmaisutapoihin.
Esimerkiksi
Ili prenis la gamboĉaron
tarkoittaa kirjaimellisesti, että ”he ottivat jalkakärryt”, mutta pitää ymmärtää, että ”he menivät kävellen”.
Kolmikon käyttö
Itse ainakin ymmärsin arcaicam esperantomin tarkoituksen väärin ennen kuin ryhdyin laatimaan tätä artikkelia, kun luulin, että sillä oli jotenkin tarkoitus osoittaa esperanton polveutuminen latinasta tai jotain sinnepäin. Ei, Halvelik tarkoitti sosiaaliset murteensa apuvälineiksi fiktion kirjoittajille, luomaan erilaisia vaikutelmia. Ajattele, jos Umberto Eccon Ruusun nimi ‑romaanin esperantokielisessä versiossa esimerkiksi lainaukset kirjoista olisivat arcaicam esperantomia kirjoitettuna Halvelikin suosittelimilla goottilaisilla kirjasimilla:
Vau, mikä efekti!
Popidoa ja gavaroa voisi puolestaan hyödyntää esimerkiksi Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan käännöksessä. Eikö keskeinen osa teosta ole henkilöiden puhumat eri murteet? Eikö jotain oleellista katoa, jos esperantonkielisessä käännöksessä Sinkkonen ja Rokka puhuvat samalla tavalla? Rokka voisi hermostuessaan lausahtaa tälle
- Ĉi oko superplenigas mian vezikon!
Eli ”Älä, kuule, ala ukko isottelemaa miul!”