Suomen Esperantoliiton lehdessä Esperanto­lehdessä ilmestyi viime vuonna pari artikkelia, joiden yhteydessä oli kröhellyksiltä näyttäviä kuvia. Kyse on QR-koodeista, joista on kysytty muutaman kerran minulta. Niinpä päätin kirjoittaa artikkelin ja selittää, mistä kysymys.

Mikä on QR-koodi?

Japanilainen auton­valmistaja Toyota kehitti vuonna 1994 koneella luettavan merkin, jota käytettiin liuku­hihnalla tuotannon­seurantaan. Keskeinen vaatimus oli, että merkki täytyy olla nopeasti luettavissa, joten sille annettiin nimeksi quick response code, QR code, suomeksi QR- tai ruutukoodi, esperantoksi rapid­responda kodo. Ensimmäiset merkit olivat oikealla olevan kuvan näköisiä suhteellisen yksin­kertaisia ja ne saattoivat sisältää neljä numero­merkkiä tietoa. Innoituksena merkin ulko­asulle kuulemma toimi go-peli mustine ja valkoisine kivineen.

Myöhemmät standardit sallivat jopa täyteen­tupatut QR-koodit (kuva vasemmalla), jotka teoriassa voivat sisältää tietoa tuhansien merkkien edestä¹. Käytännössä useimmat QR-koodit ovat tätä nykyä noiden ääri­päiden väliltä.

Painetun koodin vähimmäis­koko on 20 x 20 mm, eikä ylä­rajaa ei ole, joten koodeja saattaa nähdä vaikka talon seinän kokoisina. Sähköisessä mediassa olevan koodin vähimmäis­koko on 100 x 100 kuva­pistettä, ja jälleen kerran ylä­rajaa ei ole. Käytännössä ylä­raja määräytyy järkevän luku­etäisyyden mukaan.

Mitä tarvitsen QR-koodin lukemiseen?

Ammatti­käyttöön (kaupat, teollisuus jne.) on olemassa erillisiä lukul­aitteita (rapidrespondkoda skanilo), jotka saa yhdistettyä esimerkiksi yrityksen varasto­järjestelmään. Yksityisen käyttäjän tapauksessa luku­laite on useimmiten kännykän (poŝtelefono) kamera (kamerao²). Applen IOs- ja Googlen Android-käyttö­järjestelmien nykyiset kamera­sovellukset (kameraaplikaĵo) tunnistavat viiva- ja QR-koodeja, joiden lisäksi erillisiä luku­sovelluksia (legilo de rapidrespondkodo) on saatavilla kännykkäsi sovelluskaupasta, esim. Applen App Storesta tai Googlen Google Playsta. Sovellukset vaihtelevat ominaisuuksiltaan (esim. mukana saattaa olla toiminto käynti­kortin tallentamiseksi yhteys­tiedoksi) sekä hinnaltaan, osa on ilmaisia, osa maksullisia. Perus­käyttöön riittää kännykän kamera­sovellus tai jokin sovellus­kaupan ilmainen.

Mihin QR-koodeja käytetään?

Käytetystä standardista riippuen QR-koodi voi siis sisältää tietoa jopa useiden tuhansien merkkien edestä, mutta mitä enemmän tietoa on ahdettu kuvaan, sitä virhe­alttiimmaksi kuvan lukeminen käy. Virheitä aiheuttavat käden heiluminen, huono valaistus, ryppyinen paperi, kiiltävä paperi, heijastukset näytöltä ym. riippuen missä ja mistä koodia luetaan. Toisekseen on muistettava, että itse koodi on staattinen eli kun QR-koodi on luotu, ei sitä voi enää muuttaa. Tästä syystä useimmat koodit ovat suurin­piirtein lähempänä tuota ensin­mainittua, yksin­kertaista, kuin täyteen­tupattuja.

Autonvalmistaja Toyota kehitti QR-koodin seuratakseen alihankkijan toimittamia osia³. Koodi sisälsi tunniste­numeron, ja luku­laite haki tämän perusteella kulloinkin halutut tiedot tuotannonohjaus­järjestelmästä (valmistajan nimi, osan kuvaus, varastosaldo jne.). Tällä tavalla toimivat esimerkiksi VR:n matka­liput: konduktöörin käyttämä luku­laite lukee lipun QR-koodista tunnisteen, jolloin luku­laitteeseen liitetty sovellus tarkistaa, että lippu on juuri mainittuun junaan. Samalla tavalla toimivat pääsy­lipuissa olevat QR-koodit.

Luku­laitteeseen tai kameraan kytketty sovellus siis lukee QR-koodiin koodatut tiedot. Mukana on nykyään meta­tietoa eli tieto siitä, mitä itse sisältö on. Meta­tiedon avulla kännykkä osaa ehdottaa soittamista sisällön sisältämään numeroon ts. sovellus tietää tulkita numero­sarjan puhelin­numeroksi. Tai metatiedon mukaan kyseessä onkin puhelin­numero, johon halutaan lähettää teksti­viesti (tekstmesaĝo).

QR-koodia voidaan käyttää myös kaksi­vaiheiseen tunnistautumiseen, jolloin koodin lukeminen kännykässä olevalla sovelluksella vastaa teksti- tai sähköposti­viestitse saapuneen kerta­käyttöisen tunnisteen syöttämistä. Tällaista tunnistautumista tarjoaa mm. pikaviestin- ja yhteisöpalvelu­sovellus Discord.

Tavallisin QR-koodien käyttö­tapa lienee kuitenkin, että sisältö on linkki jollekin verkko­sivulle. Verkko­sivu voi tarjota lisä­tietoja, jotka eivät muutoin mahdu nähtäville (esim. lisä­tietoja näyttelyssä olevasta taide­teoksesta) tai joita ei voi esittää painetussa mediassa (esim. sanoma­lehden artikkeliin liittyvä video). QR-koodia voidaan käyttää myös muutoin vaikean verkko­sivun osoitteen syöttämiseen, onhan nimittäin helpompi skannata Esperanto­lehdestä viereinen QR-koodi kuin naputella verkko-osoite

Miten luon QR-koodin?

Esperantujon oman linkkien lyhentämis­palvelun mallonge.netin avulla saa paitsi lyhennettyä linkkejä myös luotua niille QR-koodeja. Pienellä guuglaamisella löytyy eri­tasoisia palveluita myös muun tyyppisten QR-koodien luomiseen.

1. Todellinen määrä riippuu käytetyistä merkeistä: ovatko nämä numeroita, erilaisia kirjoitus­merkkejä vai peräti pieniä kuvia. ↩︎
2. Fotilo ottaa vain valokuvia, filmilo vain video­kuvaa ja kamerao sekä että, ks. PIV ja Komputeko. ↩︎
3. QR-koodien patentti kuuluu edelleen Toyotalle, joka tosin sallii tekniikan vapaan ja ilmaisen käytön. ↩︎