Edellisessä artikkelissa kirjoitin idon synnystä. Nimensä mukaisesti ido perustuu esperantoon. Oletuksena on siis esperanton kielioppi ja sanasto, joten riittää, että kerron…

Miten ido eroaa esperantosta?

Idossa adjektiivit eivät kongruoi pääsanana olevan substantiivin mukaan. Ei siis tarvitse sanoa ”nigraj katoj”, vaan ”nigra katoj” riittää (tämän ja kaikki muutkin esimerkit kirjoitan ”esperan­toksi”, kun en oikein idoa osaa).

Idossa akkusativia ei tarvitse merkitä n-päätteellä, kun verbillä on suora objekti ja sana­järjestys on subjekti-verbi-objekti (SVO), mikä on yleisin sana­järjestys. Muissa tapauksissa täytyy merkitä. Toisin sanoen ”Mi manĝas pano ”, mutta ”Panon mi manĝas”.

Toisinaan kuulee väitteen, jonka mukana esperantossa ei ole poikkeuksia. Väite on puppua. Esperantossa luku­sanat eli numeraalit ja eräät vakiintuneet ilmaisut, idiomit, (esim. ”multe da…” ja ”kiom da…”) eivät noudata akkusatiivi­sääntöä. Idossa nämä noudattavat eli ”Multe da panon mi manĝas”.

Esperanto käyttää akkusatiivia myös muun kuin suoran objektin osoittamiseen, esim. erilaisten ajan ilmaisujen yhteydessä (”Mi manĝis la panon la tutan tagon” : Söin leipää koko päivän ). Ido käyttää epä­määräisyyttä osoittavaa prepositiota je (”Mi manĝis la pano je la tuta tago”), jota toki voisi esperantossakin käyttää, mutta jostain syystä käytäntö on toinen.

Jatkuva ihmetyksen aihe erilaisilla esperanto­foorumeilla on, miten kirjoittaa kuusi diakriittistä kirjainta: ĉ, ĝ, ĥ, ĵ, ŝ ja ŭ (ks. Finna babilejon artikkeli). Idossa nämä on korvattu yksin­kertaisimmin kirjoitettavilla merkeillä:

• ĉ → ch
• ĝ → j
• ĥ → k
• ĵ → j
• ŝ → sh
• ŭ → u

missä on huomattavaa, että sekä ĝ että ĵ on korvattu yhdellä ja samalla äänteellä (”suomen” ž), jota merkitään kirjaimella j. Vastaavasti tavallinen j on korvattu kirjaimella y.

Toinen esperanton keskustelu­foorumien vakio­aiheita on kysymys, onko kieli seksistinen, kun on olemassa vain nais­puolista osoittava pääte -in. Ido on tässä kohtaa ollut todella edellä aikaansa, kun on sovittu, että ”aktoro” on ketä hyvänsä näyttelijä, ”aktorulo” miesnäyttelijä ja ”aktorino” naisnäyttelijä. Tätä Zamen­hofikin piti parempana ratkaisuna kuin omaansa. Mikään ei muuten estä ottamasta tätä käyttöön esperantossa.

Jos tähän mennessä esitellyt idon eroavaisuudet eivät olekaan niin suuria, etteikö esperantisti ymmärtäisi idoa, seuraavat vievät idoa kauemmas lähtö­kielestään.

Esperanton substantiivien monikon tunnus -oj on kuulemma johdettu muinais­kreikan joidenkin harvojen substantiivien monikko­muodoista. Idossa tilalle on vaihdettu romaanisista ja slaavilaisista kielistä tuttu -i eli libroj → libri. Vastaavasti infinitiivin tunnuksen -i tilalla on iberialaisista kielistä tuttu -ar eli legi → legar.

Idossa persoona­pronominit eroavat hieman esperanton vastaavista. Lisäksi Idossa on sukupuoleton yksikön kolmas persoona, lu eli hän – esperantossa joko li, ĝi tai ri koulu­kunnasta riippuen. Ja erilliset sinä (tu) ja te (vu), mitkä toki ovat esperantossakin muodossa ci ja vi, mutta ensiksi mainittua ei (taaskaan) juuri käytetä.

Omasta mielestäni esperanton hämärimpiä kohtia on sanan­muodostus. Miksi pääte -ad tarkoittaa yhtä verbi­vartalon ja toista substantiivi­vartalon yhteydessä? Mitä tarkoittaa adjektiivi­vartaloinen verbi, esim. bela → beli? Idon sananmuodostus­oppi on kuulemma loogisempi, mutta minulla ole käsitystä asiasta [lue: otan selvää ja myöhemmin kirjoitan tästä] .

Slaavilaisten kielten vaikuksesta esperantossa verbeihin liitettävä määre on aina adverbi, vaikka esim. lauseessa ”danci estas facile” (tanssiminen on helposti) facile määrittää infinitiiviä, joka käyttäytyy kuin substantiivi, johon liitettävät määreet ovat muutoin aina adjektiivisia. Idoksi sanotaankin ”danci estas facila” (tanssiminen on helppoa).

Esperanton vasta­kohtaa osoittava etu­liite on idossa korvattu etu­liitteellä des-, koska esperanton mal- merkitsee romaanisissa kielissä kehnoa, huonoa, epäkelpoa. Lisäksi idossa monille vasta­kohdille on oma sanansa des-etu­liitteisen asemesta. Esim. malfermas → apertas, malmultekosta → chipa.

Lopuksi idoon on korjattu joitakin sanoja, jotka esperantossa ovat kaksi­merkityksisiä, epäselviä tai liian vaikeita ääntää.

Esim.

• antaŭ → avan (jonkin edessä), ante (aiemmin, sitten)
• de → di (omistaja), da (agentti, tekijä), de (lähtökohta)
• eble → posible (mahdollisesti), frosan (ehkä)
• nombri → kontar (laskea numeroilla), numerizar (numeroida)
• ĉu → ka
• povi → povar (osata, voida), darfar (saada, olla lupa)

Lopputulos

Lopputuloksena ido on kenties vähemmän seksistinen kuin esperanto, mutta siinä missä esperanto tuntuu yleis­indoeurooppalaiselta, ido on selkeästi romaanisempi – itse asiassa liian romaaninen. Kenties tästä syystä ido ei ole oikeastaan koskaan levinnyt Länsi-Euroopan ulkopuolelle.

Valitettavasti ido ei ehtinyt valmistua ennen ensimmäistä maailman­sotaa, joka tuhosi kaikki apukieli­hankkeet pitkäksi aikaa. Kun sitten kiinnostus virisi uudestaan, esperantisteja oli jo ehtinyt sikistä sinne sun tänne. Idolle ei yksin­kertaisesti enää ollut tilaa.