Kirjoitin aiemmin neli­osaiseksi paisuneen artikkeli­sarjan suomen ja esperanton verbeistä, mitä samoja ja mitä eri piirteitä niissä on.

Artikkeleiden aluksi totesin, että aikamuoto ja aspekti kuvaavat verbien erilaisia ominaisuuksia. Mainitsin, että aspektilla tarkoitetaan eri kielissä hyvinkin erilaisia asioita ja että slaavilaisissa kielissä aika­muoto ja aspekti ovat selkeästi eri asioita. Kun Lernusta luin mielenkiintoisen näkö­kulman juuri tuosta aiheesta, niin huomasin, että artikkeli­sarjaa täytyy täydentää tuosta vinkkelistä…

Slaavilainen aspekti (ŝerco celita)

Slaavilaisesta vinkkelistä katsoen verbit jakautuvat toimintaa kuvaaviin ja tilaa osoittaviin sen mukaan, onko verbin toiminnalla selkeää alkua ja loppua vai ei. Suuremman ryhmän muodostavat toimintaa kuvaavat verbit, kuri (juosta), stari (seistä) jne. Näiden toiminnalla ajatellaan olevan selkeä alku ja loppu. Toisen ryhmän muodostavat tilaa osoittavat verbit, joiden toiminnalla ei ole selkeää alkua ja loppua. Tällaisia ovat mm. esti (olla) ja bezoni (tarvita). Tätä jakoa käytetään monessa kohtaa.

Käytettäessä preesenssiä (nyky­hetki) kaikkien verbien ajatellaan osoittavan tilaa, joka vallitsee hetkellä toiminnan alkamisen jälkeen mutta ennen sen loppumista. Jos virkkeessä esiintyy usea preesenssissä oleva verbi, näiden oletetaan tapahtuvan saman­aikaisesti. Mi parolas kaj krias, kaj la vetero beliĝas : puhun ja huudan yhtä aikaa samaan aikaan, kun sää paranee.

Muissa aikamuodoissa, preteritissä (mennyt aika) ja futuurissa (tuleva aika), toiminta ajatellaan peräkkäiseksi. Mi parolis kaj kriis, kaj la vetero beliĝis : puhuin ja huusin perätysten, minkä jälkeen sää parani. Paitsi ettei asia tietenkään voi olla näin ”yksin­­kertainen”. Verbien kuvaama toiminta ajatellaan peräkkäiseksi vain, jos verbit ovat toimintaa kuvaavia. Verbi beliĝi on sellainen, tarkoittaahan -iĝi tulla joksikin. Jos tuon verbin tilalle vaihdetaan tilaa osoittava verbi, mi parolis kaj kriis, kaj la vetero belis, aika­käsitys muuttuu: puhuin ja huusin perätysten, samalla kun sää oli kaunis.

Kun siis virkkeen aika­muoto on jokin muu kuin preesens, aika­käsitys riippuu siitä, onko verbi toimintaa kuvaava vai tilaa osoittava.

Toimintaa kuvaavasta tilaa osoittavaksi ja päinvastoin

Entäs jos toimintaa kuvaavaa verbiä täytyisi käyttää saman­aikaisesta tapahtumasta? Yksinkertaisin tapa on lisätä verbiin pääte -ad. Mi paroladis ja kriadis, kaj la vetero belis : puhuin ja huusin yhtä aikaa, samalla kun sää oli kaunis. Toinen mahdollisuus on käyttää englannin mukaista ns. progressiivista ilmaisua: mi estis parolanta. Suomen MA-infinitiivi, ”olin puhumassa”, sisältää saman merkityksen. Lisäksi on olemassa eksoottisia muotoja esim. mi parolantis, mutta näitä vältettäköön.

Vastaavasti on olemassa joukko etu- ja jälki­liitteitä, joilla tilaa osoitta­vasta verbistä saadaankin toimintaa kuvaava. Näistä tunne­tuimmat ovat etu­liite ek- sekä jälki­liitteet -igi ja -iĝi. Mi ekbezonis ĝin : Aloin tarvitsemaan sitä. Tiu parolo estigis grandan tumulton : Tuo puhe aiheutti/​sai aikaiseksi suuren haloon. La vetero ŝanĝiĝis : Sää muuttui.

Muut verbimuodot

Mitä sitten tarkoittaa verbi­tunnus -us, joka ei ilmaise aikaa? Ilmaiseeko se sitten, saman­aikaista vai peräkkäistä tapahtumista? Vastaus riippuu jälleen siitä, onko verbi toimintaa kuvaava vai tilaa osoittava.

Toimintaa kuvaavasta verbistä muodostettu us-muoto viittaa joko tulevaan tai menneeseen kuvitteelliseen tapahtumaan: mi kurus : juoksisin tai olisin juossut tai mi ekbezonus : tarvitsisin tai olisin tarvinnut. Tilaa osoittavan verbin us-muoto viittaa kuvitteelliseen nyky­hetkeen: mi kuradus : juoksentelisin; mi bezonus : tarvitsisin.

Saman­kaltainen ero ajan suhteen on muissakin verbi­muodoissa eli i- ja u-muodoissa. Toimintaa kuvaavan verbin yhteydessä nämä muodot viittaavat tulevaan, tilaa osoittavien yhteydessä nyky­hetkeen.

Mitä Z tarkoitti

Olen tähän asti kirjoittanut ”toimintaa kuvaava” ja ”tilaa osoittava”, jotta suomen­kielinen ymmärtäisi, mistä on kysymys. Kieli­tieteessä nimitys toimintaa kuvaaville verbeille on perfektiivinen tai rajattu aspekti ja tilaa osoittaville imperfektiivinen tai rajaamaton aspekti.

Slaavilaisissa kielissä, kuten puolassa ja venäjässä, jako rajattuun ja rajaamattomaan aspektiin on syvälle­käypä. Äidin­kielinään puolaa ja venäjää puhunut Zamenhof halusi tämän jaon myös esperantoon, mistä syystä hän loi päätteen -ad ja teki selväksi romaanisten kielten puhujille, että tämä pääte vastaa useimmiten heidän imperfektiänsä eli pitkä­kestoista tai toistunutta mennyttä tapahtumaa, joka tapahtui samaan aikaan kuin jokin lyhyt­kestoinen tapahtuma. Kuten edellä totesin, saman asian ajaa partisiippi­rakenne esti + ‑anta, joka vastaa suomen MA-infinitiiviä tai englannin kestomuotoja. Esim. Mi estis kuranta : I was running, I had been running : Olin juoksemassa, olin ollut juoksemassa.

Esperantossa on siis oikeastaan viisi aika­muotoa puolan ja venäjän tapaan, jos ei infinitiiviä eikä liitto­muotoja lasketa.

	perfektiivinen	aspekti	imperfektiivinen	aspekti
preesens (nykyhetki)			kuras	bezonas
preteriti (mennyt aika)	kuris	ekbezonis	kuradis	bezonis
futuuri (tuleva aika)	kuros	ekbezonos	kurados	bezonos

Kuinka sitten kävikään

Kun esperanto alkoi levitä slaavilaisen kieli­alueen ulko­puolelle, erityi­sesti englannin- ja saksan­kielisten keskuuteen, mutta myös muille kieli­alueille, joissa jako perfektiivisiin ja imperfektiivisiin aspekteihin ei ole niin selkeä, koko aspekti­jako hämärtyi ja painui unholaan. Nykyään useimmat oppi­kirjat eivät juuri mainitse koko aihetta.

Viiden aika­muodon asemesta nyky­esperantossa onkin vain kolme aika­muotoa – ja em. aspekti ilmaistaa jotenkin muuten, jos lainkaan. Itselleni ainakin -ad-pääte nostattaa helposti suomen tapaan mieli­kuvan päämäärättömästä tekemisestä, kuradis : juoksentelin. Ek-etuliitteen asemesta käytän suomen tapaan apuverbiä, mi komencis bezoni : aloin tarvita. Väitän, että tuo monelle selkeämpää.

Ja jos minulta kysytään, myös futuurin voisi kuopata ja korvata suomen tavalla eli liittämällä tarvittaessa jonkin tulevaan hetkeen viittaavan aika­­määreen, esim. mi aĉetas pomojn morgaŭ. Ja jos joku tässä kohtaa älähtää, että futuuri on mainittu La Fundamentossa ja täten netuŝebla, ei muutettavissa, höh, juurihan kerroin, miten aika­­muodot ovat muuttuneet. Vai käyttääkö joku muka -ad– ja ek-liitteitä liki joka toisessa verbissä?

Muokkasin tekstiä 4.2.2019 korjaamalla siitä virheen kappaleessa ”Toimintaa kuvaavasta tilaa osoittavaksi ja päinvastoin”. Lisäksi selkeytin paria kohtaa.