Mistä uusi suomi-esperanto-sanakirja?



Suomalaisissa esperanto­­piireissä on jo hetki kaivattu uutta suomi-esperanto-sana­­kirjaa. Onhan edellinen, WSOY:n julkaisema valkovihreä­­kantinen tasku­­sanakirja jostain 1980-alku­­puolelta.

Menneinä vuosi­­tuhansina sana­­kirjan laatiminen vaati munkkien tai pappien hautautumista kammioihinsa vuosiksi, minkä jälkeen Mooses astui ilmoille laintauluineen, joissa olivat tunnetut viisi­toista kymmenen käskyä.

Internet tekee mahdolliseksi joukkoistamisen, tehtävien tekemisen porukalla. Näin on erityisesti henkisten tuotosten, esimerkiksi sana­­kirjojen, kohdalla. Olen ottanut selvää, miten tämä onnistuisi käytännössä. Ratkaisussa on neljä osaa.

SIL International

Yhdysvalloissa, Pohjois-Dakotan yliopiston yhteydessä toimii aiemmalta nimeltään Summer Institute of Linguistics, joka nykyisin käyttää nimeä SIL International. Kyseessä on voittoa tavoittele­maton, kristillisellä arvo­pohjalla toimiva järjestö, jonka keskeinen tehtävä on auttaa laatimaan sanastoja ja sana­kirjoja kielille, joilla ei vielä sellaisia ole. Tavoitteena on voimaannuttaa yhteisöjä ja auttaa näitä kehittymään YK:n kestävän kehityksen tavoite­ohjelman 2020 mukaisesti. Siis se sama tavoite­ohjelma, jota UEA tukee.

Tätä sanasto­työtä varten he ovat luoneet erilaisia työkaluja, joista useimmat (mitkään?) eivät maksa mitään. Suomella on jo kirjoitus­järjestelmä, joten emme tarvitse SIL:ltä kirjaimistoa1. Sen sijaan tarvitsemme FieldWorks Language Explorer (FLEx) ‑nimisen sanasto­sovelluksen2.

Parasta tässä on, ettei tarvitse odottaa vuosi­kausia ennenkuin on mitään tulosta näkyvissä, vaan voimme julkaista sana­kirjasta uusia versioita vähän väliä. FLEx:istä saa ainakin julkaistua OpenOffice-muodossa, mutta mitä ilmeisimmin myös verkkoon.

Kotimaisten kielten keskus KOTUS

Kotimaisten kielten keskus KOTUS vastaa suomen kieli­huollosta, ja he tarjoavat käytettäväksi nyky­suomen sana­listaa, joka sisältää yli 94 000 sanaa taivutus­malleineen. Taivutus­malleja emme käsittääkseni tarvitse, mutta moinen sana­lista on erinomainen pohja sana­kirjalle.

Language depot

Joukkoistamisen keskiössä tällaisessa projektissa on, että osallistujat tekevät vuorollaan pienen työn ja näistä pienistä puroista kasvaa suuri virta. Pienten töiden yhdistäminen suureksi virraksi vaatii version­hallintaa. FLEx-sovellus osaa hakea ja tallentaa mm. jaettuun tieto­varastoon, joka hoitaa tämän version­hallinnan. FLExin kanssa suositellaan käytettäväksi Language depot ‑nimistä tieto­varastoa.

ja sinä

Siinä missä FLEx, Kotuksen sanalista ja Language depotin tieto­varasto ovat teknisiä osia sanakirja­projektissa, niillä ei ole mitään merkitystä ilman osallistujia. Sinä olet oleellinen osa sanakirja­projektia!

…on yhtä kuin sanakirja!

En nyt äidy lainaamaan Churchillin puhetta verestä, raadannasta, kyyneleistä ja hiestä, mutten mene lupaamaan pikavoittoakaan. Totta kai tähän menee aikaa, mutta kymmenen­tuhannenkin liinkin (里) matka alkaa yhdellä askeleella.3

(Muokkasin artikkelia 17.5.2020 täsmentämällä järjestön nimeä.)
  1. Kyllä, maailmassa on edelleen kieliä, joilla ei vielä ole edes kirjoitus­järjestelmää.
  2. Kristillinen arvo­pohja näkyy mm. siinä, että tästä FLEx-sovelluksesta on saatavissa erikseen Raamatun-tekstien kääntämiseen tarkoitettu versio.
  3. Joku voisi jo sanoa, että hillitse vähän sitaattien heittoa 😄
0
0