Miksi monikon pääte on j?



Esperanton varhaisessa versiossa eli praesperantossa vuodelta 1878 määräisen artikkelin ja substantiivien monikon pääte oli -s. Esim. las nacjes eli nyky­kielellä la nacioj. Pääte -s oli ilmeinen laina ranskasta, englannista sekä tietysti latinasta ja kreikasta. Saksassakin se on käytöissä joissakin sanoissa. Espanjassa monikon tunnus on juuri -s, mutta espanjaa Zamenhof ei käsittääkseni osannut.

Esimerkiksi

  • garcons
  • boys
  • pueros
  • παιδες
  • Jungs
  • niños

Zamenhof ei ollut tyytyväinen s-kirjaimen ylen­palttiseen käyttöön, koska ”kieli kuulosti liian terävältä”1. Seuraavaan versioon eli vuosien 1881–82 versioon Zamenhof vaihtoi monikon tunnukseksi toisen yleisen päätteen -i, joka on käytössä latinassa – ja sitä myöten italiassa – sekä monissa slaavilaisissa kielissä.

  • pueri
  • ragazzi
  • chłopcy

Hän osasi myös klassista kreikkaa, jossa vokaalin ja i-kirjaimen yhdistelmä on yleinen monikon tunnus2.

  • κοῦροι : pojat
  • κόραι : tytöt
  • ἄνθρωποι : ihmiset
  • αἱ ἱεραί βίβλοι : pyhät kirjat (vrt. la sanktaj libroj)

Lisäksi klassisessa kreikassa käytetään päätteitä -οιν ja -αιν (vrt. -ojn vast. -ajn) eräiden harvinaisempien si­ja­muotojen yhtedessä.

Nämä yhdessä lienevät vaikuttaneet siihen, että Zamenhof valitsi monikon tunnukseksi kirjaimen -i. Tai olisi valinnut, jos tuo kirjain ei olisi aiheuttanut ongelmaa. Jossain vaiheessa hän oli nimittäin päätynyt siihen, ettei kieleen oteta diftongeja, kaksois­vokaaleita. Tämän päätöksen taustalla voi hyvinkin olla hänen omat havainnot kaksois­vokaaleista, miten ne ääntyvät hyvinkin eri tavalla eri kielissä. Otetaan esimerkiksi saksa:

  • der Leib: [ääntyy: deer laib] (vanhah.) ruumis, henki
  • die Liebe : [dii liibe] rakkaus3

Ratkaistakseen kaksois­vokaalien ongelman Zamenhof toden­näköisesti englannin vaikutuksesta päätyi silmänkääntö­temppuun (olihan hän silmä­lääkäri) nimeltä puoli­vokaali, duonvokalo. Tempussahan samaan tavuun kuuluva vokaalia seuraava -i kirjoitetaankin kirjaimella -j ääntämisen pysyessä i:nä (vrt. englannin y, joka milloin on i ja toisinaan j). Näin hän saattoi pokkana väittää, että ääntämisessä ei ole poikkeuksia, kukin kirjain ääntyy aina samalla tavalla ja vokaalien määrä osoittaa tavujen määrän. Just.

Aluksi monikon tunnus i, eiku -j koski vain maskuliineja ja neutreja ja -s pysyi feminiinien monikon tunnuksena. Feminiinien tunnus oli tuolloin -aŭ eli princaŭ oli prinsessa ja princaŭs prinsessat. Nyt täytyy muistaa, että akkusatiivin tunnukseksi Zamenhof oli aiemmin valinnnut kirjaimen -n, joten sanan prinsessa yksikön akkusatiivi oli princaŭn ja monikon princaŭns.

Suurin osa sanoista käytti kuitenkin kirjainta -j monikon tunnuksena, esim. maj revoj : minun unelmani. Lopulliseen julkaistuun versioon järki voitti, ja kahden monikon tunnuksen asemasta jäljelle jäi -j, joka i:nä ääntyessään on helposti yhdistettävissä akkusatiivin tunnukseen -n. (Ilmankos joidenkin korviin monikolliset substantiivit kuulostavat kreikalta.)


Innoituksen lähde

Stack Exhangen keskustelu Why Esperanto uses “j” in the plural instead of “s”?


  1. Suomen­kielisen on hyvä muistaa, että suomen s suhisee selkeästi enemmän kuin esperanton terävä s. ↩︎
  2. En osaa kumpaakaan kreikkaa, joten minun täytyy luottaa muualta lukemaani. ↩︎
  3. Tässä yhteydessä on pakko kertoa anekdootti englannin­kielisistä uusnatseista, joista arvatenkaan moni ei koulun penkkiä ole hirveästi kuluttanut – ainakaan istunut saksan tunneilla. Niinpä he englantinsa pohjalta usein kirjoittavat Natsi-Saksan SS-joukkoihin kuuluneen SS-divisioona Leibstandarte Adolf Hitlerin nimen Liebstandarte Adolf Hitler eli henki­vartiokaartista tuleekin rakkaus­vartiokaarti! ↩︎
0
0
11.2.2021