Mitä Aristoteles sanoisi loppukysymyksestä?



Englannin kielessä harrastetaan loppu­kysymyksiä eli väite­lauseen loppuu lisätään kysymys, jolla saatetaan koko väite kyseen­alaiseksi, eikö saatetakin? Minusta tällaiset loppu­kysymykset ovat erittäin raivostuttavia, eivätkö olekin? Loppu­kysymykset luovat kielteisellä tavalla lapsellisen vaikutelman, aivan kuin puhuja ei olisi osannut aluksi päättää todetako vai kysyäkö. Valitettavasti jotkut harrastavat näitä loppu­kysymyksiä esperantossakin.

Aristoteleen logiikka

Kaikille pitäisi olla ainakin nimenä tuttu kreikkalainen filosofi ja tiedemies Aristoteles (Ἀριστοτέλης), jota pidetään koko länsi­maisen tieteen luojana. Yksi hänen harjoittamistaan tieteen­aloista oli logiikka. Aristoteleen logiikka on puhdasta kaksi­arvologiikkaa: jokin on joko tosi tai sitten se on epätosi. Ei ole kolmatta vaihto­ehtoa. Loppu­kysymykset toimivat samoin. Jos siis esperantoksi kysyt ”Ĉu A, aŭ ne?”1, oletat, että joko A on tosi tai epätosi.

Valitettavasti kaksiarvo­logiikka ei usein päde reaali­maailmassa. Moniarvo­logiikoiden lisäksi on olemassa mm. sumea logiikka, joka on kaksiarvo­logiikan laajennus siten, että lauseen totuus­arvo voi olla jotain ehdottoman toden ja epätoden välillä. Tämä tarkoittaa, että lauseen väittämä voi osin pitää paikkaansa2.

Klassinen esi­merkki tuosta sumeudesta tai suhteellisuudesta on ihmisen pituus. Otetaan keski­verto suomalainen nainen, tilastoista tuttu Maija Meikäläinen, jonka pituus vuoden 2019 väestö­tilaston mukaan on 167 cm. Onko Maija pitkä? Ei, jos Maijaa verrataan alanko­maalaisiin naisiin, joiden keski­pituus on yli 170 cm. Sen sijaan verrattaessa Keski-Afrikan pygmeihin, esim. batwa-kansan naisten keski­pituus on n. 150 cm, Maija on hujoppi. Pituus on toisin sanoen suhteellista, ei ole olemassa absoluuttiista sentti­määrää, jonka ylittävät olisivat Aristoteleen kaksiarvo­logiikan mukaisesti pitkiä ja alittavat ei-pitkiä.

Esimerkki: uskonto

Kun Aristoteleen kaksiarvo­logiikka ei siis päde edes mitattavien asioiden kohdalla, kuinka se voisi toimia ei-mitattavien asioiden kohdalla?

Suomalaisethan pitävät suurta liitu­piiriä sekä itsensä että muiden ympärillä. Tämä sosiologiasta tuttu käsitehän tarkoittaa henkilö­kohtaista tilaa, mihin usein kuuluvat mm. käsitykset politiikasta ja uskonnosta. Emme hevin keskustele mainituista aiheista, ainakaan vento­vieraille ei niistä avauduta. Niinpä suomalaiselle ei tulisi mieleenkään kysyä jossain esperanto­tapaamisessa:

  • Ĉu vi estas religia?

Kysymystä pitää erittäin helposti tungettelevana.

Muualla maailmassa saatetaan ajatella päinvastoin. Vaikka että kysymällä jotain henkilö­kohtaista osoitetaan, että ollaan kiinnostuttu ihmisestä. Kulttuurinen törmäys on valmis.

Jos joku kysyy minulta tuota käyttäen Aristoteleen kaksiarvo­logiikkaan pakottavaa loppu­kysymystä, ei ole väliä kumminpäin,

  • Vi estas religia, ĉu ne?
  • Vi ne estas religia, ĉu?

tuo on todella häiritsevän tungettelevaa. Ihan kuin minun pitäsi olla joko tosi uskovainen tai pakana – ei mitään siitä väliltä. Mitä v🌀⚡️⚡️💥☠️ se sinulle kuuluu!!

  1. Huomaa, että virkkeessä on kaiken huipuksi vielä tarpeeton ns. Oxford-pilkku. Kia aldona fekaĵo!
  2. Sumeaa logiikkaa ei pidä sekoittaa toden­näköisyyteen, koska toden­näköisyys tarkoittaa, että toden­näköisyyden täyttyessä jokin on täysin tosi.
This page as PDF
0
0
10.4.2021