Sosiolektinen kolmikko



Pari kertaa olen törmännyt nimeen Arcaicam Esperantom eli muinais­esperantoon, mutten ole jaksanut tutustua sen enempää aiheeseen. Hiljattain kuitenkin törmäsin teokseen nimeltä International Terminological Key (ITK), jonka tekijä on sama Manuel Halvelik. Mistä ja kenestä on kysymys?

Kamiel Vanhulle, joka tunnetaan paremmin kirjailija­nimellään Manuel Halvelik, oli alankomaalainen tähti- ja kieli­tieteilijä sekä esperantisti. Tässä artikkelissa käsittelen hänen kieli­tieteellistä jaa, kai sitä voi kutsua tutkielma­sarjaksi, joka tunnetaan nimellä la sociolekta triopo. Hänen ITK-projektiansa käsittelen myöhemmin.

Mikä sosiolektinen kolmikko?

Sosiolektiksi tai sosiaaliseksi murteeksi kutsutaan tietyn sosiaalisen ryhmän tiettynä ajan­jaksona käyttämää kieli­muotoa. Sosiaalinen murre eroaa siis tavallisesta murteesta siinä, että sen käyttöä määrittävä tekijä on sosiaalinen ryhmä maantieteellisen alueen asemesta. Tunnetuin esi­merkki sosiaalisesta murteesta on rikollisten puheen­parsi, miten vankiloissa viruneet puhuvat.

Halvelik kehitti kolme esperanton sosiaalista murretta:

Arcaicam Esperantom

Idea kieleen arcaicam esperantom eli muinais­esperantoon tuli unkarilaiselta runoilijalta Kalman Kalocsaylta, joka käänsi esperantoksi vanhimman yhtenäisen unkarin­kielisen, itse asiassa vanhimman suomalais-ugrilaisen, tekstin, joka on 1100-luvulta peräisin oleva Ruumissaarna ja rukous. Tuo teksti on käännös latinasta ja on äänne- ja muoto­asultaan nyky­unkaria vanhempaa, minkä Kalocsay toi esille käyttämällä keksimiään ilmaisuja, jotka loivat vaikutelman, että esperanto pohjautuu vulgaari­latinaan.

Halvelik määritteli joukon sääntöjä, joiden avulla esperanton­kielinen teksti voidaan muokata latinaa muistuttavaksi muinais­esperantoksi. Koska esperantossa on paljon latinaan pohjautuvia sanoja, loppu­tulos on mielestäni varsin onnistunut. Tässä näytteeksi isä meidän ‑rukouksen alku:

Patrom nosam, cuyu estas in Chielom,
Estu sanctiguitam Tuam Nomom

Popido

Vanhulle käytti kirjailija­nimeä Manuel Popido Halvelik luodessaan popido-nimisen puhe­kielisen murteen. Koska tarkoitus oli luoda vain nyky­esperanton murre, muokkaus­sääntöjä on selkeästi vähemmän kuin muinais­esperantoksi muokattaessa. Popidon tarkoitus on olla huolimatonta, vähän koulututettujen ihmisten puhumaa kieltä, joten siinä on muokattu myös joitakin kielioppi­sääntöjä.

Tässä näytteeksi isä meidän ‑rukouksen alku:

Na Patr, ku sat en lo ĉiel,
sankta su Ca nom

Gavaro

Kolmas Manuel Halvelikin luoma sosiaalinen murre sai nimekseen gavaro, joka on väännös venäjän puhua-verbistä говорить. Popidon tavoin tarkoituksena oli luoda vain nyky­esperanton murre, mutta Halvelik tarkoitti popidon ja gavaron eri sosiaalisten ryhmien käyttöön. Gavaro eroaakin popidosta sen suhteen, että itse kielioppi­sääntöihin ei kosketa vaan muokkaukset kohdistuvat vain sanoihin ja ilmaisu­tapoihin.

Esimerkiksi

Ili prenis la gamboĉaron

tarkoittaa kirjaimellisesti, että ”he ottivat jalka­kärryt”, mutta pitää ymmärtää, että ”he menivät kävellen”.

Kolmikon käyttö

Itse ainakin ymmärsin arcaicam esperantomin tarkoituksen väärin ennen kuin ryhdyin laatimaan tätä artikkelia, kun luulin, että sillä oli jotenkin tarkoitus osoittaa esperanton polveutuminen latinasta tai jotain sinnepäin. Ei, Halvelik tarkoitti sosiaaliset murteensa apu­välineiksi fiktion kirjoittajille, luomaan erilaisia vaikutelmia. Ajattele, jos Umberto Eccon Ruusun nimi ‑romaanin esperanto­kielisessä versiossa esimerkiksi lainaukset kirjoista olisivat arcaicam esperantomia kirjoitettuna Halvelikin suosittelimilla goottilaisilla kirjasimilla:

Vau, mikä efekti!

Popidoa ja gavaroa voisi puolestaan hyödyntää esi­merkiksi Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan käännöksessä. Eikö keskeinen osa teosta ole henkilöiden puhumat eri murteet? Eikö jotain oleellista katoa, jos esperanton­kielisessä käännöksessä Sinkkonen ja Rokka puhuvat samalla tavalla? Rokka voisi hermostuessaan lausahtaa tälle

  • Ĉi oko superplenigas mian vezikon!

Eli ”Älä, kuule, ala ukko isottelemaa miul!”

This page as PDF
0
0