Aikaikkuna



Lernussa esitettiin jo jokin aika sitten hyvä kysymys, mitä on aika­ikkuna esperantoksi. Suomen sana aika­ikkuna lienee suora käännös­laina ruotsista tidsram,-rymd, ‑fönster tai saksasta Zeitraum, ‑fenster, joten voisi ajatella, että se kääntyisi ihan suoraan sanaksi tempofenestro. Nyt vain on niin, että Tekstarosta löytyy vain yksi maininta tempofenestrosta ja Googlekin löytää alle kaksi­sataa mainintaa, joten käytännössä voi hyvinkin käydä niin, että termi avautuu heti vain saksaa tai pohjois­germaanista kieltä puhuvalle suomenkielisen lisäksi.

Entäs sitten englannin kautta? Aika­ikkuna on englanniksi time frame, jonka pohjalta esperantoksi aika­ikkuna olisi tempokadro tai tempa kadro. Tekstarosta ei vain löydy kumpaakaan. Se ei siis ole kelvannut esimerkiksi Monaton toimitukselle. joten vaikuttaa siltä, että tempokadro on melkeinpä turhan suora käännös­lainana englannista.

Sitten ei varmaankaan tempoframo käy? Hm, hyvä kysymys. Mikä oikeastaan on framon ja kadron ero?

Mitä tarkoittaa framo?

Sanalle framo löytyy kaksi määritelmää.

  1. PIV ja ReVo: kadroforma ĉefparto, trabaro de objekto, kiu portas la aliajn diversajn pecopartojn
    ReVossa on pitkä huomautus sanojen framo ja kadro eroista, minkä ymmärrän niin, että framo tarkoittaa kolmi­ulotteista rakennelmaa koossa pitävää osaa, joka on oleellinen, kiinteä osa kokonaisuutta. Näin ollen käännös suomeksi olisi ”kehikko, (muun kuin puun) runko”.
  2. ReVo: bazaj partoj kaj kondiĉoj de funkciado
    ReVon esimerkin ja Komputekon perusteella tulkitsen tämän tarkoittavan ”viite­kehys, (tek.) kehys”. Esimerkiksi adaptila framo, sovitinkehys (esimerkit käännöksineen omiani)

    • adaptila framo por aŭtoradio : auto­radion sovitin­kehys
    • adaptila framo kiel konstruada modelo por programaro : sovitin­kehys ohjelmiston suunnittelu­mallina

Mitä tarkoittaa kadro?

Sanalle kadro löytyy peräti neljä määritelmää.

  1. PIV: borderaĵo el ia materio, ordinare kvadrata, sed ankaŭ aliforma, ĉirkaŭanta pli-malpli ebenan surfacaĵon
    ReVo: borderaĵo, ordinare kvadrata, sed ankaŭ diversforma, el iu ajn materialo, per kiu oni ĉirkaŭigas pentraĵon, spegulon, fenestron ktp
    Ymmärrän noiden määritelmien ynnä ReVossa sanan framo yhteydessä olleen huomautuksen perusteella, että kadro tarkoittaa kaksi­ulotteisesta rakennelmasta irrallaan olevaa sitä suojaavaa osaa. Esimerkiksi kadro de fenestro, ikkunan kehys1.
  2. PIV ja ReVo: vidaĵo, kiu ĉirkaŭas ion

    • La urbo kuŝis en kadro el freŝa verdaĵo : Kaupunkia ympäröi vehreys.2
    • La palaco liveris bonegan kadron al nia kongreso : Palatsi tarjosi kongressillemme erinomaiset puitteet.
  3. PIV: organizita tutaĵo, interne de kiu havas lokon aparta okazaĵo, detalaĵoj, personoj k.a.
    ReVo: ĉio, kio ĉirkaŭas ian okazaĵon: cirkonstancoj, kutimoj, reguloj, organizo, doktrino

    • La disdonado de la diplomoj okazis samtage en la kadro de adiaŭa vespero : Diplomien jako tapahtui saman päivä iltana jäähyväisjuhlan yhteydessä.
    • La historia kadro de tiu citaĵo estas sufiĉe konata : Tuon lainauksen historiallinen konteksti on riittävän tunnettu.
  4. PIV: =kadrulo, kaaderi

Kumpi siis tempoframo vai tempokadro?

Jos siis tulkitsen oikein, framo on useimmiten kolmi­uloitteisen rakennelman kantava osa. Kadro puolestaan on irrallinen kehys yms., joka voidaan asettaa kaksi­ulotteisen kappaleen suojaksi. Molempia käytetään myös kuvaannollisesti, mistä päästään tietysti meta­fysiikkaan ja kysymykseen, onko aika kaksi- vai kolmi­ulotteista, jotta voisimme valita tempoframon ja tempokadron välillä. Taitaa kuitenkin olla niin, että kumpikin on huono vaihtoehto.

Ja parempi ilmaisu on…

Mietitäänpä, mitä aika­ikkuna tarkoittaa. Se tarkoittaa aika­väliä, jolloin jokin tapahtuu, on tapahtunut tai on mahdollista tapahtua. Äkkiseltään mieleeni juolahtaa sana intervalo, mutta esperantossapa tuo on rajattu

  1. musiikkiin tarkoittamaan intervallia
  2. matematiikkaan ja fysiikkaan tarkoittamaan luku- tai tarkastelujoukon väliä

Mutta se ei siis tarkoita yleiskielen aikaväliä tai ‑ikkunaa. Toisin sanoen kyseessä on valeystävä, falsa amiko.

Jos sanan aikaväli osat kääntää toisinpäin, saa sanan väli­aika eli intertempo, joka tarkoittaa kahden tapahtuman välistä tapahtumatonta aikaa. Intertempo löytyy sekä PIV:stä että Tekstarosta.

  • La intertempon inter du militoj oni nomas paco : Kahden sodan välistä aikaa kutsutaan rauhaksi.

Väli­ajan vasta­kohta on siis malintertempo… Ööh, ehkei sentään. Ehkä helpoin ja selkein tapa ilmaista jokin aika­väli tai ‑ikkuna on sittenkin yhdistellä sanoja dum, inter, periodo ja tempo sopivalla tavalla.

Esimerkiksi

  • pitkän aikavälin ohjelma : plano/programo por longa periodo
  • aikavälillä 10.00–15.30 : dum tempo inter 10:00 kaj 15:303
  • Keskipitkän aikavälin ennusteen mukaan yhtiömme liiketulos ei muutu: Laŭ la prognozo por mezlonga tempo la komerca rezulto de nia firmao ne ŝanĝiĝos.
  • Ennen tilauksen lähettämistä sinun tulee valita päivämäärä ja aikaikkuna toimitukselle : Antaŭ sendi la mendon elektu daton kaj horojn, inter kiuj la liverado okazos.
  1. ReVon huomautuksessa todetaan, että ainakin yksin­kertaisen, jakamattoman ikkuna­ruudun tapauksessa framo ja kadro tarkoittavat tosiasiassa samaa.
  2. Suomeksihan kaupunki ei makaa, vaan sijaitsee jossakin. Kun kerran kadro tarkoittaa jotakin, joka ympäröi jotakin, suomeksi tällainen ilmaistaa helpoiten ympäröidä-verbiä käyttäen.
  3. Kellonajan merkitsemisestä esperantoksi kirjoitin aiemmin lyhyesti, jolloin totesin, ettei muuta kuin ISO-standardin mukaista esitystapaa tule noudattaa, jos halutaan, että esitys on kansainvälinen.
0
0