Olen pariin kertaan kirjoituksissani maininnut kielen nimeltä ido (ks. esim. Esperanton jälkeläinen ido). Minulle iskettiin käteen jo jokin aika sitten kirjanen nimeltä Unesma kongreso por linguo internaciona Ido. Kyseessä on Wienissä vuonna 1921 pidetyn idon ensimmäisen maailmankongressin kongressiohjelma.
Kirjainen on A5-kokoa pienempi, ja se käsittää 68 nidottua sivua, joista heti ensimmäisellä on nelipäiväisen kongressin ohjelma. Tämän jälkeen on eri maiden ido-yhdistysten yhteystietoja 19 sivun verran. Suomesta näkyy olevan kuusi nimeä. Merkittävää mielestäni on, että yhdistyksiä näkyy olevan kaikissa maanosissa. Maaluettelossa esiintyvät mm. Brasilia, Intia, Japani, Kanada, Madagaskar ja Uusi-Seelanti.
Yhdistysten yhteystietoja seuraa ilmeisesti tuolloin ilmestyneen lehden Korespondo-Revuon1 yksisivuinen ohje kirjeenvaihtoa varten sekä toinen sivu, jossa on selitetty millä kirjaimilla eri kiinnostuksen kohteet on merkitty jäsenluettelossa.
Suurimman osan vihkosesta täyttävät maailman ido-liiton 630 jäsenen yhteystiedot mainittuine kiinnostuksen kohteineen kirjeenvaihtoa varten. Ei, en laskenut jäsenmäärää vaan jäsenet on valmiiksi numeroitu. Loput sivut täyttyvät ido-lehtien luettelosta ja kirjakustantamojen mainoksista.
Etu- ja takakansia lukuunottamatta vihkonen siis sisältää enimmäkseen yhteystietoja, mikä nykyihmisestä tuntuu tylsältä. Nyt vain täytyy muistaa, minkälainen maailma tuolloin oli. Tiedonvälitys mantereelta toiselle oli alkanut toimia jo yhden edeltäneen vuosisadan suuren keksinnön, lennättimen, ansiosta, mutta sähkösanomien lähettäminen oli harvojen herkkua ihan yksinkertaisesti siitä syystä, että kenelle tavallinen ihminen olisi sanoman lähettänyt – ynnä lähettäminen oli aluksi kallista. Sähkösanomat olivatkin valtioiden, isojen yritysten ja tiedotusvälineiden viestintäkanava. Kyllä sanomalehtiä ja kirjojakin välitettiin maasta toiseen, mutta mistään varsinaisesta joukkoviestinnästä ei voi puhua. Radiot yleistyivät Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa vasta 1920-luvun lopulta alkaen, muualla maailmassa myöhemmin.
Takaisin aiheeseen… Ido oli julkaistu vuonna 1907 eli peräti 14 vuotta ennen kongressia, mutta sitten tuli ensimmäinen maailmansota ja sitä seurannut kuohunta Keski-Euroopassa. Kaikkea tuota taustaa vasten kansainvälinen kongressi Wienissä vuonna 1921 on hyvä saavutus. Valitettavasti se vain oli liian myöhään: esperanto oli jo saanut etumatkan, jota ido ei pystynyt enää kuromaan umpeen.
Sitten vihkosen kuriositteetteihin. Olen vain maininnut, ettei takakannessa ole yhteystietoja. Mutta mitä siinä on? Mainos! Sveitsiläinen suklaafabrikaatti Theodor Tobler mainostaa siinä uutta kolmionmallista suklaataan.
Vilkaisin jäsenluettelosta paria sivua ja kuinka ollakaan huomasin seuraavan. Eräs wieniläinen rouva halusi kerätä taidekortteja alastomista ihmisistä! Niinpä, tuo ikuinen kiinnostuksen aihe.
PS. Luonnollisesti kongressikirjanen noudattaa idon tuon hetken oikeinkirjoitussääntöjä eikä vastaa idon tämän hetkistä oikeinkirjoitusta, joka vakiintui vasta toisen maailmansodan jälkeen.- En valitettavasti löytänyt pikaisella etsimisellä tietoa, ilmestyykö lehti enää. ↩︎