Tervetuloa typografian ihmeelliseen maailmaan!
Suomeksi tosiaan oli aikoinaan kolme standardia sen mukaan, oliko kyse rahamäärästä, puhelinnumerosta vai jostain muusta numeroilmaisusta.
Normaalisti luvut jaettiin kolmen numeron ryhmiin lopusta alkaen, kuten Kielitoimiston ohje toteaa, eli esim. 1 609 metriä. Numero tuli kirjoittaa yhdelle riville, mikä ei ollut ongelma käsin kirjoitettaessa tai kirjoituskonetta käytettäessä. Tietokoneita käytettäessä käytettävän ohjelman tulee osata tämä eli estää rivinvaihto keskellä numerosarjaa tai käyttäjän on muistettava kirjoittaa ns. sitova välilyönti, joita on sekä normaalilevyinen (Unicode-koodi U+00A0 ) että kapea (U+202F). On oikeastaan makuasia, kumpaa leveyttä käyttää.
Kenties pankkien vaatimuksesta rahamäärät piti aikoinaan ilmaista tavalla, joka esti ylimääräisten numeroiden lisäämisen lukuihin. Tiukimmillaan laskuissa saattoi siis lukea esim. **14.600** markkaa. Sittemmin luovuttiin ensin noista asteriskeista ja lopulta myös pisteestä tuhaterottimena eli nykyään suomeksi rahamäärät kirjoitetaan samaan tapaan kuin mikä tahansa numeroilmaisu eli esim. 14 600 euroa.
Zamenhof ei määritellyt tarkkoja typografisia sääntöjä, joten varsinkin varhaisina aikoina näki, mitä kirjavampia ilmaisuja. Sittemmin linja on jossain määrin selkiytynyt mm. niin, että PMEG suosittelee kirjoittamaan numeroilmaisut suomen tapaan eli ryhmittelemällä numerot kolmen ryhmiin lopusta alkaen ja käyttämään lyhyttä sitovaa välilyöntiä erottimena. Esim. 10 000 000 000.
1 vuosi 4 kuukautta sitten.
