Uudistuksia Lernussa!

Keskustelut Sekalaista Uudistuksia Lernussa!

  • Kirjoitus
    Juha Metsäkallas
    Osallistuja

    Parisen viikkoa sitten Lernuun ilmestyi pisteytys- ja peukutusjärjestelmä. Pisteytys tarkoittaa käyttäjätunnuksen yhteydessä näytettävää punaista tähteä ja pistemäärää. Esim. minulla näkyy 45, mutta ei ainakaan minulle ole täysin selvää, mistä pisteitä saa – varsinkin kun pistemäärät ovat heitelleet rajusti (jos en väärin muista jolla kulla oli yli 4000 pistettä).  Näyttää kuitenkin siltä, että pistemäärään vaikuttaa, kuinka pitkälle on tehnyt Lernun kurssia La teorio Nakamuraa.

    Kommenttien yhteyteen ilmestyi nuolet ylös ja alas sekä numero niiden välissä,  0. Mutta numero näkyy olevan kaikissa kommenteissa nolla eikä nuolien painaminen tuota mitään muutosta. Kenties peukutukset tallentuvat ja näytetään joskus myöhemmin. En tiedä.

    Toinen suuri uudistus tapahtui viime viikonloppuna. Monien vanhojen Lernun käyttäjien kaipaama yksityisviestintä tuli tavallaan takaisin. Itse liityin Lernuun vuonna 2017, jolloin tuota ei enää ollut enkä edes tiennytkään pitkään aikaan, että sellainen on ollut. Enkä edes tiedä, miten se silloin toimi. Nyt nimittäin viestintä luonnistuu siten, että voit pyytää jotakuta ystäväksi, ja tämän hyväksyttyä pyynnön voitte viestitellä keskenänne. Näyttäisi kuitenkin olevan niin, että viestit lähtevät kaikille (senhetkisille?) ystäville. Tätä täytyy vähän kokeilla.

    2
    0
 
  • vastauksia
      Tapani A.
      Osallistuja

      Profiiliaan voi nyt muokata samaan tapaan kuin foorumilla. Se on mielestäni parannus.

      On useita asioita, joita kaipaan vanhasta lernu!.sta, esimerkiksi
      • yksityisviestit, ja niissä sanakirjan käyttö
      • sanakirjan käyttö foorumin teksteissä
      • lernu!-sanakirjojen muokkausmahdollisuus

      2
      0
      Tiina Oittinen
      Osallistuja

      Ehkä täytyy taas kirjautua Lernuun. Olin aikanaan mukana, mutta kun unohdin salasanani, en koskaan saanut vastausta kun pyysin uutta. Yksi ongelma näiden vapaaehtoisten sivujen ylläpidossa on jaksaminen. Itse olen huono edes seuraamaan monta kanavaa saati kommentoimaan niitä jatkuvasti. Se on kuitenkin nykypäivää ja monilla riittää siihen innostusta ja energiaa. Hyvä niin, myös esperanton kannalta.

      1
      0
        Tapani A.
        Osallistuja

        lernu!-sivusto

        @Tiina Oittinen: Jos sinulla on käyttäjätunnus lernu!-sivustolle, mene
        lernu.net > Kirjaudu > Oletko unohtanut salasanasi?
        ja toimi ohjeiden mukaisesti.

        Voit tietysti luoda uuden käyttäjätunnuksen menemällä
        lernu.net > Kirjaudu > Rekisteröidy ilmaiseksi
        ja täytä tarvittavat kohdat.

        0
        0
 
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.