Alkulause

Erilaisilla esperanto­­­­­foorumeilla nykyään toistuva aihe on ns. seksa malsimetrio eli miksi jotkin kanta­­­­sanat oletetaan miespuolisiksi, joista muodostetaan naispuoliset vastineensa päätteen -in avulla. Miksi suku­­­­puolia kohdellaan eri­­­­arvoisesti? Miksi kaikille ihmisille soveltuvaksi tarkoite­tussa kielessä rajoitutaan hetero­­­­normatiiviseen kielen­­­­käyttöön ja näin toisinnetaan (materniaalis)­patriakaalisia valta­­­rakenteita?

Tarkoitukseni on tässä kolmi­­osaisessa artikkeli­­sarjassa esitellä toisaalta minkä jotkut kokevat ongelmaksi, toisaalta mitä ratkaisuja on esitetty. Oman näkö­­­­kantani esitän viimeisimmän artikkelin lopussa.

Ongelman synty

Ennen erilaisten ratkaisujen esittämistä palaan kuitenkin hetkeksi taaksepäin esperanton synty­­­­hetkiin. Zamenhofin aikoihin 1800-luvun lopulla ainakin Euroopassa, mutta toden­­­­näköisesti hyvin laajalti maailmassa, vallitsi yhteiskunta­­­­järjestys, jossa miehet ja naiset elivät eri­­­­arvoisessa asemassa. Eihän nyky-Puolakaan ole tunnettu suvaitse­vaisuuden tyyssijana, joten ei olisi mikään ihme, jos uudistuksia kaihtaneen Venäjän keisari­­­­kunnan vanhoillis­­­­katolisessa osassa ei olisi oltu minkään yhteis­­­kunnallisen muutoksen etu­­­rintamassa.

Jo ajatus kaikkien ymmärtämästä kielestä lienee ollut niin radikaali, ettei Zamenhof voinut luoda kielestään sukupuoli­­­neutraalia – se olisi ollut jo liikaa. Tai sitten hän ei valkoisena hetero­­­miehenä edes nähnyt mitään ongelmaa. Tosin tätä vastaan puhuu kaksi seikkaa. Aivan alusta alkaen Zamenhof käytti pronominia ĝi esineiden ja eläinten lisäksi myös lapsista. Nyt täytyy muistaa, ettei tuohon aikaan 1800-luvun lopulla lapsia pidetty erillisenä kategoriana niin kuin nykyisin, vaan jo hyvin pienestä pitäen lapset puettiin pieni­­­kokoisiin miesten tai naisten vaatteisiin. Tällöin jo hyvinkin pienistä lapsista näkyi kauas, onko kyseessä poika vai tyttö. Tätä taustaa vasten pronominin ĝi käyttö tuntuu radikaalilta, koska ­­käytäntö oli käyttää pronominien li ja ŝi kansallis­­kielisiä vastineita heti, kun suku­­­puoli on tiedossa. Kaiken huipuksi joissakin teksteissä Zamenhof taitanee käyttää pronominia myös ĝi myös aikuisista.

Zamenhof osallistui aluksi esperanton muokatun version idon kehittämiseen. Tällöin saatiin idea, että ihmistä osoittava pääte -ul voisi osoittaaa miestä, ts.

• instruisto : opettaja
• instruistulo : miesopettaja
• instruistino : naisopettaja

Zamenhofin itsensäkin mielestä tämä oli parempi idea kuin hänen omansa virinstruisto tai vastaava. En tiedä, kuinka idealle kävi idossa, mutta väli­­­­rikon seurauksena mitään idoon keksittyä ei voinut ottaa käyttöön esperantossa. Vasta viime aikoina, yli sata vuotta myöhemmin, eri­­mielisyydet vaikuttaisivat sen verran lientyneen, että osa esperantisteista myöntää, että joissakin idoon keksityissä ideoissa on ideaa.

Mikä onkaan ongelma?

Kyseessä on oikeastaan nippu toisiinsa kietoutuneita perinteisen ajattelun ongelmia.

1. Miksi ihmisestä käytetään oletuksena persoona­­­­pronominia li ja vasta tiedettäessä ihminen naiseksi käytetään pronominia ŝi? Esim. Iu estas ĉe la pordo. Iru demandu, kion li volas.
2. Miksi ammatti- ym. nimikkeiden oletaan tarkoittavan miehiä ja nainen osoitetaan pääteellä -in? Esim. instruisto tarkoittaa alku­­­­peräisen tulkinnan mukaan vain miesopettajaa.
3. Miksi sukulaisuutta kuvaavien sanojen perus­­­muoto tarkoittaa miespuolista ja naissukulaiset osoitetaan päätteellä -in? Esim. patro ↔︎ patrino ja avo ↔︎ avino.
4. Miten osoitetaan muunsukupuolisuus?

Viittaan näihin numeroihin artikkeli­sarjan muissa osissa.