Musiikin tallennusvälineiden lyhyt historia

Mitä on esperantoksi soittaa, toistaa musiikkia jollain laitteella?



Aikoinaan musiikki oli kuultavissa ainoastaan esitys­hetkellä, kun soittajat sitä soittivat. Tällaista musiikin esittämistä kuvaa tietysti verbi ludi.

  • La folkmuzikisto ludas violonon.

Sitten keksittiin radio, jolla ääntä saattoi lähettää kilo­metrien päähän.

Toinen suuri keksintö oli, kun musiikkia saattoi ryhtyä tallentamaan jollekin tallennus­välineelle, konservejo. Musiikin tallentamiseen sopivia äänitallennus­välineitä, aŭdaĵaj konservejoj, ovat tietysti erilaiset ääni­levyt. Näitä ovat:

  • gramafoni- eli sellakka­levyt, tuttavallisemmin savi­kiekot
  • vinyyli­levyt
  • cd-levyt

Tässä kohtaa suomi ja esperanto eroavat toisistaan. Suomessa nimitys gramafoni­levy tarkoittaa yksinomaan savi­kiekkoa. Valmistus­­materiaalin mukaista nimitystä sellakka­levy ei käytetä ainakaan yleisesti. Sen sijaan jos esperantoksi täytyy puhua nimenomaan noista savi­kiekoista, nimitys vaikuttaisi olevan ŝelakdisko.

Esperanton gramofondisko puolestaan tarkoittanee ensi­sijasssa vinyyli­levyä, vinila disko, mutta voi tarkoittaa myös gramafoni­levyä. Suomessa vinyyli­levyistä puhutaan yleisesti ääni­levyinä tai käytetään niiden koon mukaisia nimityksiä:

  • älppäri eli LP-levy (← long play), (LP-)(muzik)albumo
    • halkaisija 12 tuumaa
    • soitto­nopeus 33 ⅓ kierrosta minuutissa
    • 20–30 minuuttia ääntä per puoli
  • sinkku eli single (← single play), unuopaĵo
    • halkaisija yleensä 7 tuumaa
    • soitto­nopeus 45 kierrosta minuutissa
    • käytännössä yksi kappale kummallakin puolelle, mistä nimi on peräisin
  • EP-levy (← extended play), (muzik)albumeto
    • halkaisija 7, 10 tai 12 tuumaa
    • soitto­nopeus 33 ⅓ tai 45 kierrosta minuutissa
    • yleensä kaksi kappaletta kummallakin puolella

Sekä gramafoni- että ääni­levyt ovat analogisia, analogaj, eli levyn pinnalla on uria, joissa liikkuva neula värähtelee, ja tämä värähtely vahvistetaan kuultavaksi ääneksi. Sen sijaan cd-levyn, kompakta disko1, pinnalla on pienen pieniä nystyröitä alumiini­levyllä, jota suojaa läpi­näkyvä muovi. Levyä valaistaan laser­valolla, lasero, joka heijastuu eri tavalla nystyröistä ja tasaisista kohdista. Lukupää, legokapo, havaitsee nämä valon heijastumisen vaihtelut. Nystyrät, tasaiset kohdat ja näiden pituudet muutetaan sarjaksi nollia ja ykkösiä, jotka edelleen muutetaan tietyn kaavan mukaan ääniksi. Puhutaan tiedon tai tässä tapauksessa musiikin tallentamisesta digitaaliseen, cifereca, muotoon.

Ääntä on myös tallennettu eri­laisille nauhoille, joista tunnetuimmat ovat:

  • avokelanauhureiden nauhat
  • c-kasetit

Näidenkin suhteen suomi ja esperanto näyttäisivät eroavan. Suomeksi puhutaan yleisesti nauhureista, jotka voivat olla joko avokela- tai kasetti­nauhureita. Ensin­mainituissa nauha kulkee kelalta toiselle siten, että nauha on enimmäkseen näkyvissä. Kasetti­nauhureissa käytetään kasetteja, koteloita, joiden sisällä nauha kulkee kelalta toiselle kotelon suojassa.

Suomen termi magnetofoni viittaa nimenomaan avokela­nauhureihin, mutta esperanton magnetofono on mikä tahansa nauhuri. Kasetti­nauhureista, kasediloj, tunnetuimpia ovat tietenkin c-kasetteja, sonkasedoj, soittaneet nauhurit2.

Analogisesti musiikkia tallentavien avokela- ja c-kasetti­nauhureiden lisäksi markkinoille on yritetty tuoda erilaisia digitaalisia nauhureita (esimerkiksi DAT- ja DCC-nauhoja käyttäviä nauhureita, mutta ne eivät kaupallisesti menestyneet. Älppärit ja cd-levyt kotona sekä c-kasetit autossa tai korvalappustereoissa (promenmagnetofono, valkmano) riittivät liikkuessa.

Sitten alkoi tulla tieto­koneita, mp3-soittimia ja kännyköitä, jotka kaikki ovat digitaalisia laitteita, joten niihin musiikki tallennetaan digitaaliseen muotoon, ei tosin samaan kuin cd-levyillä käytettyyn. Cd-levyjä suunniteltaessa tavoitteena nimittäin oli mahdollisimman hyvä äänen­laatu. Tieto­koneiden ja muiden digitaalisten soittimien alku­aikoina riitti huonompikin äänenlaatu – esimerkiksi tieto­koneiden kaiuttimet olivat pitkään pelkkiä pieniä muovi­purkkeja, joilla ei pystynyt toistamaan cd-levyjen tasoista musiikkia.

Koska cd-levyt ovat fyysisiä tallenteita, ne täytyi standardisoida. Tieto­koneissa ei tällaista tarvetta ollut, koska toisto oli vain musiikki­sovelluksesta kiinni. Tästä syystä syntyi useita äänitiedosto­formaatteja, sondosierformoj. Lukuisat formaatit eivät tietenkään ole tavallisen musiikin kuluttajan etu, joten vuosien myötä määrä on karsiutunut ja jäljelle ovat jääneet oikeastaan vain mp3 ja Vorbis, joka tunnetaan myös tiedosto­päätteensä mukaisesti ogg-formaattina – näitä mm. selaimesi käyttää. Applella on myös pari omaa formaattia, AAC ja uudempi HE-AAC.

Musiikkia kuunnellaan, kulutetaan ennen näkemättömän monin tavoin, ennen näkemättömiä määriä. On konserteissa ja muualla kuunneltavaa muusikoiden soittamaa musiikkia, joka välittyy korviin täysin analogisesti.

  • Mi aŭskultas, kiam la folkmuzikisto ludas violonon.

Perinteisten radioasemien lähettämä musiikkikin välittyy edelleen analogisesti3. Digitaalinen radio (DAB) ei ponnisteluista huolimatta ole lyönyt itseänsä läpi maailman­laajuisesti. Yleis­radiokin lopetetti kokeilun vuonna 2005, kun kansaa ei kiinnostanut vaihtaa radioitaan.

  • Mi aŭskultas, kiam la radio elsendas muzikon.

Nyky­päivänä monet radiot toimivat internetissä, mutta edelleen ne lähettävät, elsendi.

  • Mi aŭskultas muzikon, kiun Muzaiko elsendas.

Monella on vielä vinyyli­levyjä, jotka ovat kokeneet paluun niin, että niitä myydä taas ennätys­määriä. Tietenkin voi sanoa, että…

  • Mi aŭskultas muzikon de la vinila disko.

Mutta miten sanotaan esperantoksi, että levy­soitin soittaa musiikkia? Eihän levysoitin ole radion tapainen lähetin, joka elsendas muzikon. Täysin sama juttu on cd-levyjen kanssa, eivät ne lähetä.

Entäs sitten tieto­koneet, kännykät tai mp3-soittimet, mp3-ludiloj? Suomeksihan voi sanoa: ”Hei, odota vähän, mä soitan sulle sen biisin” (ja hetken kuluttua kännykkä soittaa musiikkia). Miten tuollainen soittaminen, äänen toistaminen sanotaan esperantoksi?

  • Hej, atendu ete, mi __ tiun kanton (de mia poŝtelefo al vi).

Ludos, ludigos, aŭdigos…?

Eikö mi ludos tarkoittaisi, että kaivan viulun kotelostaan? Vai pitäisikö tässä englannin äänen toistamista tarkoittavan verbin playback mallin mukaisesti käyttää verbiä reludi?

  1. Kompakti­levy ei nimityksenä vakiintunut suomeen.
  2. En ollut edes tajunnut, että C-kasettia ennen täytyi tietenkin olla olemassa B-kasetti, kunnes näin sellaisia EAF:n toimistolla Helsingissä. Ällistykseni oli suuri!
  3. Musiikki on nykyisin asemilla tallennettuna digitaalisesti, mutta itse yleisradio­lähetys, radiosondissendo, tapahtuu analogisesti.
This page as PDF
0
0
28.6.2021